FlaemingSkate (DE)

Flaeming Skate on Berliinistä etelään, noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva alue, jossa on reilut 200 kilometriä hyväpintaista reitistöä.

Pääosin reitit ovat hyvin tasaisia, mutta mäkiäkin löytyy, osa haastavia. Flaeming-skate.de -sivulta löytyvään karttaan on merkattu selkeästi haasteelliset mäet, sivustolta löytyy myös jokaisesta lenkistä yksityiskohtaisemmat tiedot korkeuskäyrineen. Enimmäkseen reitit kulkevat keskellä peltoja tai metsää, vain joitain osia kulkee tien poskessa ja silloinkin pyörätie on eristetty autotiestä usean metrin levyisellä kaistaleella. Muusta liikenteestä ei siis ole harmia. Teiden ylitykset on merkitty selkeästi ja usein niissä on myös hidasteaidat. Jyrkissä mutkissa on maalattu keskiviiva yhteentörmäyksien välttämiseksi.

FL-skateFlaeming Skate on kuulunut useamman kesän vakio-ohjelmaan. Retki tänne on osunut yleensä heinäkuun loppuun ja kelit ovat pääsääntöisesti olleet upeat, joskus jopa tukalan kuumat. Toki sadepäiviäkin on kohdalle osunut, mutta kotimaan keleihin nähden yleensä on aina ollut selkeä positiivinen ero.

Reittien varteen osuvissa kylissä löytyy yleensä gasthaus tms. missä voi tankata, mutta useimpiin reitteihin osuu myös taipaleita, joissa omat juotavat ovat todella tarpeelliset. Lisäksi ison vehnäoluen jälkeen olotila ei aina ole niin energisoitunut kuin voisi kuvitella. Vettä tai urheilujuomaa siis mukaan.

Reittivaihtoehtoja

Flaeming Skaten reittien mukava puoli on se, että reittejä sopivasti yhdistelemällä voit säätää lenkin sopivan mittaiseksi.

RK5 on mukava, noin viidenkympin lenkki. Kuten koko Flaeming Skate -alueella, tämänkin reitin asfaltti on hyvin sileää luisteltavaa.  Matkan varteen osuu niin metsä- kuin peltomaisemaakin. Myötäpäivään kierrettäessä osuu kartassa välille 15-20 km tasaisen tappavaa nousua, joka palkitaan sillä, että Petkuksesta sijaitsevan Gutshaus Petkus:n kesäterassi on aivan reitin kupeessa.  Nousun rasitus palkitaan myös loppumatkan loivahkolla laskulla lähtöpisteeseen saakka.  Riippuu hieman mistä starttaa, mutta harkinnan arvoinen vaihtoehto on täydentää RK5 -lenkkiä kiertämällä lisäksi RK2:n pohjoisen siivun kautta. Tämä tuo vain pari lisäkilometria, mutta Kolzenburgin kohdalla retille osuu tankkauspiste: Gasthaus Zum Eichenkranz.  Taisi olla ensimmäinen FL -reissu kun majoituttiinkin siellä.

Route 3,401,048 – powered by www.inlinemap.net